Avioliittolain lähtökohta
Avioliittolain mukaan omaisuuden ositus on toimitettava, kun avioeroa koskeva asia on vireillä, taikka kun avioliitto on purkautunut, jos puoliso tai kuolleen puolison perillinen sitä vaatii.
Jos puolisoilla on yhteistä omaisuutta, on omaisuus vaadittaessa jaettava omaisuuden osituksessa taikka erottelussa.
Jos puolisolla ei ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen, on omaisuuden osituksen sijasta toimitettava ainoastaan puolisoiden omaisuuden erottelu.
Miten avio-oikeus määritellään?
Puolisolla on avio-oikeus toisen puolison omaisuuteen silloin, jos puolisoilla ei ole avioehtosopimusta. Tällöin puolisoilla on lähtökohtaisesti oikeus kaikkeen toisen puolison avioliiton aikaiseen omaisuuteen.
Puolisoilla voi myös olla avioehtosopimus ja silti oikeus toisen puolison avioliiton aikaiseen omaisuuteen. Tällöin avio-oikeuden laajuus riippuu siitä, millä ehdoilla avio-oikeus on avioehtosopimuksessa rajattu.
Toisinaan voi olla kiistanalaista, onko pätevää avioehtosopimusta ylipäätään laadittu – onhan avioliitolaissa määritelty tietyt kriteerit pätevälle avioehdolle. Tällöin osapuolilla on käytännössä mahdollisuus vedota myös avioehtosopimuksen pätemättömyyteen. On kuitenkin asia erikseen, kannattaako avioehtosopimuksen pätemättömyyteen vedota. Vaikka pätemättömyyteen vetoaminen on kummallekin osapuolelle kuuluva oikeus, tulee tälle olla todellisuudessa vahvat perusteet.
Sopimus- vai toimitusjako?
Puolisoilla voi olla täysi avio-oikeus toistensa avio-oikeuden alaiseen omaisuuteen, mutta tällöinkin puolisot voivat lähtökohtaisesti sopia ositettavasta omaisuudesta arvoineen. Osapuolten omaan sopimiseen perustuvaa jakoa kutsutaan sopimusjaoksi. Tällöin osapuolet hyväksyvät yhdessä ositussopimuksella, miltä osin ja millä ehdoin haluavat osituksestaan sopia. Ositussopimus tulee laatia kuitenkin kirjallisesti avioliittolain mukaisessa määrämuodossa, jotta se voidaan tulkita kaikissa tilanteissa molempia osapuolia sitovaksi.
Mikäli osapuolet eivät saavuta keskenään sopimusta tai eivät ole ylipäätään halukkaita keskinäiseen sopimiseen, voi asian selvittämisen siirtää ulkopuolisen henkilön vastuulle. Tällöin ulkopuolinen henkilö voi edelleen pyrkiä toteuttamaan sopimusjakoa osapuolten välille. Vaihtoehtoisesti ositusta toimittamaan voidaan hakea myös pesänjakaja. Hakemus pesänjakajan määräämisestä osoitetaan tuomioistuimelle ja tuomioistuin päättää, määrääkö ehdotetun henkilön toteuttamaan jakoa. Tätä ennen kummallakin osapuolella on lähtökohtainen oikeus myös vastustaa pesänjakajan määräämistä.
Tuomioistuimen määräämänä pesänjakaja toimittaa osituksen nk. toimitusjakona. Pesänjakaja huomioi molempien osapuolten esittämät seikat, joiden osoittamiselle varataan puolin ja toisin mahdollisuus. Hyvän pesänjakajan toimintamalleihin kuuluu hakea lähtökohtaisesti sovintoa osapuolten välille. Tällöinkin avioliittolain lähtökohtaisesta puolittamisperiaatteesta on mahdollista poiketa sovittelulla.
Pitääkö ositussopimus rekisteröidä?
Ositussopimusta ei tarvitse rekisteröidä. Osituksen rekisteröinti tai sen rekisteröimättömyys ei siten vaikuta osituksen pätevyyteen. Ositussopimuksen rekisteröinti Digi- ja Väestötietovirastolle antaa sen sijaan suojaa toisen puolison velkojia vastaan.
Ositussopimuksen rekisteröinnille ei ole itsessään säädetty määräaikaa. Mikäli osapuolella on kuitenkin tiedossa esimerkiksi toisen osapuolen huomattava velkaantuminen, kannattaa niin sopimiseen kuin myös rekisteröintiin liittyvät seikat selvittää kokonaisuudessaan ennen sopimukseen sitoutumista.
Missä ajassa ositus tulee tehdä?
Osituksen toimittamiselle ei ole laissa määriteltyä aikarajaa. Kuolinperusteisessa osituksessa ositus on joka tapauksessa toimitettava ennen perinnönjakoa.
Tiia Tuovinen, lakimies